Artistit

Artistit

TONI KORHOLA

Tonin erikoisuutena on uniikit käsin piirretyt tekstitatuoinnit, mutta hän tekee mielellään myös muita kuvia, varsinkin mielikuvituksellisia ja yksilöllisiä harmaasävy- ja värikuvia. Lisäksi hän vierailee säännöllisesti tatuoimassa eri studioilla sekä alan messutapahtumissa ympäri Suomea.

Tatuoimisen ohessa Toni piirtää aktiivisesti ja maalaa tekstitaidetta erilaisille pinnoille esimerkiksi rullalautoihin. Taidelautoja on ollut esillä mm. vuonna 2016 Keravan taide- ja museokeskuksessa The World of Kustom Kulture-näyttelyssä.

PORTFOLIO

IINA KALLINEN

Iinan suosikkeja on mandalat, pikkukuvat, semirealistiset sekä kukka-aiheiset tatuoinnit.

Hän tekee myös lävistyksiä tatuoimisen ohella ajanvarauksella.

PORTFOLIO

MARKUS MAKKONEN

Markus tekee pääsääntöisesti kuvat omista suunnitelmistaan ja lemppareita on blackwork-tyyliset tatuoinnit. Hän tykkää tehdä myöskin värikuvia. Markuksen suosikkiaiheita on kukka- ja kasviaiheiset kuvat.

PORTFOLIO